Kuukausi käsityöverkkokauppiuutta takana. Kaikki on mennyt helposti ja upeasti, olemme suoriutuneet täydellisesti kaikista haasteista ja tekniikka on pelannut kuin junan vessa. Meidän piti soittaa Kukkalalle ja tilata Puodille uusi ovi, sillä rahaa syöksyi ovista ja ikkunoista joulusesongin aikana niin paineella, että karmit pirstoutuivat. Joka hetki on ollut oikeastaan pelkkää ylivoimalla voittamista ja fantastista amazimentia. Tätä kirjoittelemme Toscanasta viinitilalta, jonne menestyksen siivin jo osa-aikaeläköidyimme.
Ok. Ehkä on myönnettävä, ettei ihan em. putkeen suoriuduttu. Olemme tässä kuukauden toiminnan aikana mitanneet, että Strömsöstä on melko pitkä matka Inariin. Linnuntietä 683 kilometriä.
Alkajaisiksi julkaisu viivästyi. Halusimme mieluummin viimeistellä kaupan kuin julkaista kiireellä keskeneräistä. Tämän vuoksi kuitenkin missasimme täysin joulumyynnin, johon olimme syksystä saakka pyrkineet. Julkaisun jälkeen olemme sitten saaneet valvoa öitä taistellen yksinkertaisilta vaikuttavien, mutta sitkeiden pulmien parissa. Ja sählätä hieman.
Kuusisataa mailia samalle asiakkaalle
Ensimmäinen tilauksemme saapui ensimmäisenä aukiolopäivänä ja se olikin juhlallista. Vähemmän juhlallista oli se, että juurikin siihen myytyyn tuotteeseen oli merkitty liian suuri hinta. Asiakas ei ollut kuitenkaan pahoillaan, kun saikin yllätysalennusta. Kaikki hienosti.
Paitsi että ei osattu. Ensimmäinen tilaus uudessa tietojärjestelmässä. Käyttöä oli treenattu, mutta ei vielä hyvitystä. Raavittiin päänahkoja siinä porukalla ja ihmeteltiin nappeja ja mittareita ja johtoja ja putkia ja rätiseviä valokaaria lasikupujen alla. Vedettiin hyvitykseltä vaikuttavasta kolisevasta kammesta eikä tapahtunut mitään. Painettiin punaisesta napista ja sinisestä napista. Lipsutettiin kytkimiä on-off, on-off, eikä kone hirnahtanutkaan. Pyöritettiin mäntää eikä vieläkään näyttänyt menevät oikein. Stemmattiin oskilloskoopin aallot, moduloitiin frekvensorit, uudelleenpiiritettiin vektorit, luettiin hauenmaksasta ensi kevään jäidenlähtö ja lopulta hyvitys näytti vihdoinkin menneen läpi järjestelmästä.
Siinä vaiheessa hoksimme, että jokaisesta napinpainalluksesta oli lähtenyt asiakkaalle automaattinen viesti sähköpostiin.
Ensimmäinen asiakkaamme todennäköisesti pitää meitä katastrofaalisen mittatason toheloina tukittuamme hänen postilaatikkonsa. Hän oli onneksemme niin hyvä tyyppi, että otti asian huumorilla. Kiitos ja anteeksi.
Tahattomia selfietä tuotekuviksi
Varasimme tuotekuvauksiin muutaman päivän. Päätimme pitää kuvaussession ulkona Lapin talviluonnossa, mutta unohdimme yhtälöstä yhden pienen asian. Sovimme kuvaukset eräälle iltapäivälle. Kun ajelimme kohti valittua lokaatiota, aloimme päivitellä, että onpas vain hämärää. Olimme kokonaan unohtaneet lähestyvän kaamoksen. Se oli huono juttu, sillä valokuvauksessa tarvitaan usein valoa.
Emme koskaan päässeet aiotulle kuvauspaikalle, vaan räiskimme kuvat kiireesti tienposkessa ja mallimme kämpän pihalla Inarijärven rannassa, sinisessä hämärässä. Onneksi Inarissa on kaunis ja luminen talvi, niin ihan kelvollisia niistä tuli.
Sisäkuvauksissa käytössämme oli varsin hyvät vehkeet ja studiovalot, joten homma piti olla melkeinpä taputeltu. Valikoimaamme kuuluu kuitenkin kymmeniä hopeakoruja. Monissa malleissa on ns. laukkasia, lusikan tai koverretun pisaran mallisia, pieniä hopeakilkuroita.
Oletteko koskaan koettaneet ottaa kuvaa heijastavasta esineestä? Heijastavien pintojen optiikka on jotain, mitä tämmöinen perushidas aivokudos ei pysty luonnostaan käsittelemään. Kun esine on lisäksi kupera tai kovera, se heijastaa ihan oman tahtonsa mukaan mitä tahansa multiversumin aika-avaruusjatkumosta. Yleensä se päättää – näin opimme – heijastaa filmille suu auki kameran vierellä toljottavan kuvaajan. Ja näin ensimmäisen kuvauspäivän kuvat menivät roskakoriin, kun niitä tarkemmin koneella tutkittiin.
Vuosisadan mainoskampanja
Tältä näyttää yli viikon ajan viritelty Verkkopuodin Facebook-mainoskampanja kirjoitushetkellä. Olemme saaneet aikaan todella upean kokoelman eri kokoisia ja näköisiä virheilmoituksia koettaessamme selvittää mainostyökalun mysteereitä. Yritys on ainakin kova, eiköhän se joskus ratkea.
Tarinoita riittäisi enemmänkin, mutta ne ovat kovin surullisia ja saattaisivat meidän henkiset kykymme niin epäilyttävään valoon, että parasta lopetella tähän.
On ihmeellistä, että kämmitendensseistä ja sarjavastuksista huolimatta kauppa on alkanut hiljalleen pyöriä ja kettupeukalonjälkilogolla varustettuja paketteja lähteä maailmalle. Asiakkailta on saatu hyvää palautetta ja kaikki käsitöiden tekijätkin ovat vielä mukana. Näin kuukauden harjoittelun jälkeen osaamme jo lähettää tilaukset, tehdä hyvitykset ja ottaa kuvia hopeaesineistä ilman, että alastomat kehomme näkyvät niissä.
Mutta ehkä se on niin kuin Jake-koira tapasi sanoa:
Dude, suckin’ at something is the first step to being sorta good at something.
Jake-koira
Ps. Helmikuun alussa tulee paljon uusia, upeita ja omalaatuisia tuotteita verkkopuotiin. Ja ihan uusia tekijöitäkin.
Ps. Lapinlisävaroitus: maileja asiakkaalle ei ehkä lähtenyt kirjaimellisesti 600 kpl, mutta useita kuitenkin.
