Julkaistu Jätä kommentti

Mustan perjantain uutuudet -0%

Silkkivllahuivi punainen Pieni Liekkas

-0% ei taida olla kovin mojova jymyalennus. Pahoittelemme, mutta Inarin Käsityöpuodilla ei ole tällä viikolla erikoistarjouksia.

Metkujen käsikirja juonikkaalle kauppiaalle-oppaasta opiskelimme, että kannattaisi nostaa hintoja lokakuussa ja laskea ne mustana perjantaina suuren metelin saattelemana. On suositeltavaa myös pitää sen verran ilmaa hinnoissa, että reiluja alennuksia voi antaa koska vain. Ykkösmetkuna voisimme käyttää asemaamme ja painostaa tuottajia myymään edullisemmin. Tällaisessa epäeettisessä globaalikapitalistisessa onnettomuusdominossa tuottajat ja heidän alihankkijansa sitten vuorostaan kiertäisivät laatu- ja ympäristökriteereitä, tai loukkaisivat eläin- ja ihmisoikeuksia.

Me emme halua olla osa tätä epispeliä, jossa lopulta kellään ei ole kivaa. Heitimme käsikirjan Jaskalle (Ivalon kierrätysvastaava).

Hopeakorvakorut sateenkaari
Uutuus: ihan normaalihintaiset Sateenkaari-hopeakorvakorut. Design: Anitta Vierelä

Meidän kaupassa on pysyvästi korkeammat hinnat. Käsityöläiset voivat antaa itse alennuksia esimerkiksi poistotuotteisiin jos haluavat, mutta koko kaupan alennuskampanjoita emme tee. Hinnat eivät ole korkeat siksi, että olisimme ahneita tai niissä olisi sitä kuulua Lapin lisää. Meidän tuotteiden hinnat ovat korkeita siksi, että niiden tekemiseen menee valtavasti ihmistyöaikaa ja ne on tehty eettisesti ekologisista ja laadukkaista, kotimaisista materiaaleista.

Esimerkiksi yhden huivin tekoon menee kokeneelta konkariltakin vähintään 12-16 työtuntia ja kotimaista villalankaa kuluu yllättävän paljon neliösentille kangasta. Pieksuja valmistuu Taveämmin pajassa yksi tai korkeintaan kaksi paria viikossa. Monet luonnonmateriaaleista on työstetty käsin, porosta pieksuksi, mateesta korviksiksi, alusta kirosanojen ja sormikipujen saattelemana lopputuotteeksi.

Magnus Lange on sorvannut käsin tämän uniikin kulhon kotimaisesta koivusta.

Tuottaja eli käsityöläinen määrää aina itse hinnan ja kannustamme pyytämään työstä sellaisen korvauksen, jolla toimintaa on mahdollista tehdä. Kaupan osuus on sen verran, että menot katetaan ja ylläpitotyöstä saa korvauksen. Suomen valtio saa jokaisesta tuotteesta reilun siivunsa, toiminnan kotimaisuusaste hipoo sataa. Asiakas puolestaan saa laadukkaan, ainutlaatuisen tuotteen kaupanpäällisiksi hyvän omatunnon kestävästä valinnasta.

Kaikkialla puhutaan mustasta viikosta, mutta täällä Ivalossa maa on saanut juuri kauniin valkoisen lumipeitteen, ja sen myötä lyhyet päivät tuntuvat valoisemmilta.

Erja Tuhkala on paukuttanut kangaspuita melkoisen pitkään luodessaan upeaa, 160 senttiä pitkää Riite-villahuivia.

Ps. Me julkaisimme kaupassa juuri tusinan uusia tuotteita jotka eivät ole tusinatuotteita vaan korkealaatuisia, kotimaisia, eettisiä ja luovia käsityö- ja taideuutuuksia. Niiden hinta on sama mustana perjantainakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *